Pelit

Kokoonnnumme tiistaisin ja torstaisin klo 13-16 pelaamaan erilaisia lauta- ja korttipelejä Sellon keilahallilla

Säilytämme pelivälineitä kaapissa numero 6

Verkkokauppa.com 17.99 €

Rummikub lautapeli

Rummikub on numerolaattoihin perustuva peli, johon voi osallistua 2–4 pelaajaa. Peliä suositellaan yli 8-vuotiaille. Peliin kuuluu 104 numerolaattaa, kaksi jokeria sekä neljä laattatelinettä. Laatat on numeroitu 1–13 neljällä eri värillä. Kutakin värisarjaa on kaksi kappaletta. Pelin alussa jokaiselle pelaajalle annetaan satunnaiset 14 laattaa, joita säilytetään pelitelineessä siten, etteivät pelaajat näe toistensa laattoja.
Pelissä on tavoitteena päästä eroon omista laatoistaan mahdollisimman nopeasti asettamalla
yksi tai useampi laatta pelipöydälle sääntöjen mukaan.
Mikäli pelaaja ei vuorollaan aseta sopivaa laattaa pöydälle, hän joutuu nostamaan uuden
laatan.
Pelin on kehittänyt romanialaissyntyinen israelilainen Ephraim Hertzano.
Hän keksi Rummikubin 1930-luvun alussa ja valmisti perheensä kanssa käsin ensimmäiset
pelilaatat.


Rummikub on muunnos tunnetusta korttipelistä Rummy .
Sitä ei kuitenkaan pelata korteilla, kuten sen “isoveli”, vaan numerolaatoilla.

Rummikubin laattajakauma vaikuttaa tarkemmalla silmäyksellä kovin tutulta: neljä väriä, numerot 1–13, jokeri, jokainen laatta tuplana. Tämähän on kaksi tavallista korttipakkaa.

Niinpä Rummikubia on helppo kokeilla ennen ostamista, sen kun yhdistää kaksi tavallista korttipakkaa ja hakee säännöt netistä.

Jos pelistä innostuu enemmän, laattasetin hankkiminen on kyllä fiksu idea, sillä tavallisilla pelikorteilla pelattuna Rummikub vaatii pöytätilaa vähän turhan reippaasti ja pienikokoisempia pasianssikortteja taas ei ole niin mukava käsitellä.

Sanghai


Sanghai on neljälle pelaajalle tarkoitettu korttipeli.
Se on sitoumusrommipeli, jossa joka kierroksella kerätään erilaisia yhdistelmiä.

Pelissä voi olla 3–6 pelaajaa.
Peli tarjoaa monia taktikointimahdollisuuksia ja sopii hyvin seurapeliksi.

Peli vaikeutuu koko ajan, joten pelaajien mielenkiinto säilyy loppuun asti.

Peli kestää varsin pitkään, sillä siihen kuuluu seitsemän kierrosta.

 

Tavoite

  • Pöydätä kierroksella vaadittavat korttiyhdistelmät ja päästä käsikorteista eroon
  • kierroksella kerätään kahdet kolmoset, esim. 777 ja QQQ
  • kierroksen tavoite on kolmoset ja värisuora
  • kierroksella kerätään kaksi värisuoraa
  • kierros: kolmet kolmoset
  • kierros: kahdet kolmoset ja yksi värisuora
  • kierros: kolmoset ja kaksi värisuoraa
  • kierros: kolme värisuoraa
  • Värisuoraan vaaditaan vähintään neljä peräkkäistä korttia samaa maata

Jako

  • Kaksi tavallista 52 kortin pakkaa eli 104 korttia
  • Korttien arvojärjestys: ässä pelaajan valinnan mukaan 1 tai 14, muut kortit silmäluvun mukaan
  • Mustat kakkoset toimivat villeinä kortteina eli voivat edustaa mitä tahansa pakan korttia pelaajan valinnan mukaan
  • Pelaajille jaetaan 12 korttia paitsi etumiehelle, joka saa 13 korttia

Pelin kulku

  • Etumies aloittaa laittamalla yhden kortin pöydälle kuvapuoli ylöspäin avopakan pohjakortiksi
  • Seuraavalla pelaajalla on oikeus ottaa poislaitettu kortti itselleen. Jos hän ei halua sitä, on muilla pelaajilla oikeus ottaa se huutamalla "Shanghai!".
  • Pelaaja, joka huutaa shanghailla kortin itselleen, joutuu ottamaan umpipakasta yhden sakkokortin käteensä eikä hän saa laittaa yhtään korttia pois
  • Vuoro jatkuu shanghai-huudon jälkeen pelaajasta, jonka vuoro olisi ollut. Hänen on pakko ottaa kortti umpipakasta.
  • Jos vuorossa oleva pelaaja ei halua ottaa poislaitettua korttia eikä kukaan huuda shanghai, hän ottaa umpipakasta yhden kortin
  • Pelaaja voi pöydätä valmiit korttiryhmät omalla vuorollaan. Kaikki pelikierroksella vaaditut ryhmät on pöydättävä kerralla. Vaadittuja ryhmiä saa jatkaa (esim. kolmosiin voi pelata neljännen, viidennen jne. kortin ja suoraa pidentää), mutta muita kuin kierroksella valittuja ryhmiä ei saa pöydätä
  • Kun vaaditut korttiryhmät on pöydätty, on pelaajalla oikeus jatkaa myös vastustajien pöytäyksiä. Esim. jos vastustaja on pöydännyt 555 ja pata-789, voi lyödä vastustajan pöytäykseen kaikki kädessä olevat 5:t ja pata-10:n
  • Viimeisen eli seitsemännen kierroksen lisäsääntö: pelaajan tulee tehdä pöytäys ja lopettaa peli samalla vuorolla eli käsi pitää saada kerralla tyhjäksi
  • Kun pöytäykset on tehty, on pelaajalla lisäksi oikeus vuorollaan vaihtaa vastustajan pöytäämä villi kortti (musta kakkonen) omassa kädessä olevaan korttiin, joka sopii villin kortin tilalle. Esim. jos vastustaja on pöydännyt ruutu-10:n, hertta-10:n ja pata-2:n, saa minkä tahansa omassa kädessä olevan kympin vaihtaa tähän pata-2:een. Vaihdossa saatu villi kortti on pöydättävä välittömästi omiin tai vastustajien pöytäyksiin, sitä ei saa ottaa käteen.
  • Kierros päättyy, kun yhdeltä pelaajalta loppuvat käsikortit

Erikoistilanteet

  • Jos umpipakka loppuu, poislaitettujen korttien pino sekoitetaan ja siitä tehdään uusi umpipakka. Tämän jälkeen pakasta nostettua korttia ei saa laittaa samalla vuorolla pois, vaan täytyy laittaa joku muu käsikortti.
  • Jos umpipakka ja poislaitettujen korttien pino loppuvat, kukin pelaaja laittaa vuorollaan yhden kortin pois (on edelleen mahdollista huutaa shanghai). Sakkokortteja ei tässä tilanteessa enää ole.

Pisteiden laskenta

  • Käsikorteista lasketaan miinuspisteet seuraavasti
KorttiPistearvo
mustat kakkoset20
Ässä15
K, Q, J, 1010
9...3 ja punaiset kakkoset  5

 


Kaikkien kierrosten jälkeen pisteet summataan yhteen ja
vähiten pisteitä saanut on voittaja


Sovimme  17.2.2016, että aloitetaan pelikerho.

Olen lupautunut vetäjäksi ja päivä oli torstai klo 13.30 esim. takkahuoneessa.
Ideana on pelata erilaisia lauta- ja korttipelejä.

Voisin opettaa osallistujille Shanghaita.
Keskiviikkokerhossa kannattaa kysyä onko yleensä kiinnostusta asiaan.

Ystävällisin terveisin!

Tarja Nikki