Vuosi 2022

Toimintasuunnitelma vuodelle 2022


 

1. Yleistä

Vuosi 2022 on Leppävaaran Eläkkeensaajat ry:n 51. toimintavuosi.

Edelliseltä vuodelta siirretty juhlavuosi on merkittävä tapahtumien järjestelyjen kannalta!

Olemme Suur-Leppävaaran alueella toimiva eläkkeensaajayhdistys. Uusia jäseniä on kauden 2021 aikana liittynyt erittäin vaikeasta tilanteesta huolimatta yli  2 %; jäsenmäärämme on yli 400. Sääntöjemme mukaan yhdistys toimii jäsentensä edunvalvojana sosiaalisen ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden saavuttamiseksi sekä toimii aktiivisesti kehittämiskelpoisten ideoiden toteuttamiseksi.

Koronarajoitukset saattavat vieläkin muuttaa toimintasuunnitelmaan kirjattuja tapahtumia tai niiden ajankohtia sekä rajoittaa osanottajamäärää.

2. Viikkotapaamiset

Viikoittaisen yli satapäisen tapaamisen ohjelmassa on seurustelua, omia tietoiskuja, yhteislaulua säestyksellä, leikkimielisiä tietovisailuja ja omaa ohjelmaa sekä usein myös vierailuja.

Jatkamme hyvän suosion saaneita asiantuntijoiden luentosarjoja elämän eri aloilta toiveiden mukaan. Annamme myös tietoa paikkakuntamme palveluista ja neuvontaa erilaisissa kysymyksissä.

3. Tapahtumat ja tilaisuudet

Järjestämme viikkotapaamisien lisäksi kokouksia, ohjelmallisia tilaisuuksia, juhlia, vierailuja, retkiä ja virkistystilaisuuksia. Toiminnassamme on kaikille sopivaa monipuolista tekemistä ja ohjelmaa niin, että jokainen voi tuntea yhdistyksen tärkeäksi kohtauspaikaksi.

Liitteenä 1 on luettelo vuoden 2019 osallistumisista. Vuosi 2022 noudattelee samoja käytäntöjä ja lisäksi ovat siirretyn 50v-juhlavuoden tapahtumat. Vuosien 2020 ja 2021 tapaamistilaisuudet jäivät koronarajoitusten takia poikkeuksellisen vähiin.

4. Harrastekerhot

Meille osoitetuissa palvelukeskuksen tiloissa:

Maanantaisin käsitöitä tekevät ”Taitajat” ja näytelmäkerho harjoittelee

Tiistaisin kokoonnutaan erilaisten pelien merkeissä ja ”LaulunLyömät” kokoontuu karaoken pariin

Keskiviikkoisin harjoittelee lauluryhmä ”Leppälinnut” ja viikkotapaamisen jälkeen ”Tasataiturit”.

Perjantaisin hioo esityksiä tanhuryhmä ”Virkeät”

Myyjäistoimikunta valmistelee keväällä ja syksyllä pidettäviä oman väen myyjäisiä, joihin tuotteita saadaan pääasiassa käsityökerholta ja leivonnaisia taitavilta jäseniltä.

Ohjelmatoimikunta kokoontuu tarpeen mukaan

Palvelukeskuksen tilojen ulkopuolella:

Liikuntaryhmä ”LiPaMa”

  • kokoontuu maanantaisin kesäpelejä pelaamaan Leppävaaran liikuntapuiston alueella.
  • Kun kesäpelit eivät luonnista menemme sisäbocciaa pelaamaan ja tiistasin Selloon keilaamaan.
  • Perjantaisin Sellossa vietämme aikaa biljardin parissa. Liitokiekkoa harjoitellaan kesätorstaisin Äijänpellon frisbeepuistossa.

Liikuntaryhmä valitsee osanottajat piirin järjestämiin kilpailuihin

Elokuvakerho ”BIO LUX” käy katsomassa kiinnostavia elokuvia läheisessä Sellon elokuvateatterissa sekä Sellosalissa

5. Tiedotustoiminta

Jäsenille jaetaan neljä kertaa vuodessa kausitiedote sekä menomuistio. Lisäksi yhdis­tyksen kotisivut ja niiden osio [Jäsenille] toimivat aktiivisena tietolähteenä ja yhteisöl­lisyyden edistäjänä.

6. Jäsenistö

Pyrkimyksenä on, että mahdollisimman moni alueen eläkeläinen on yhdistyksen jäsen. Laaja jäsenpohja merkitsee joukkovoimaa ajettaessa eläkeläisten asioita kaupunkiin ja muihin päättäjiin päin.

Toiminnallaan alueen eläkeläisten hyväksi yhdistys pyrkii siihen, että eläkeläiset koke­vat seuran jäsenyyden tärkeäksi. Jäsenhankintaa jatketaan myös kertomalla kotisivuilla yhdistyksen toiminnasta.

Yhdistyksen järjestämät tilaisuudet ja retket sekä jäsenistön hyvät kokemukset ovat parasta jäsenhankintaa.

7. Yhteistyö

Yhdistyksen toiminnan kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että sillä on laaja ja yhteis­työhön valmis sidosverkosto. Yhdistyksemme on Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n ja Eläkkeensaajien Keskusliiton Uudenmaan Piiri ry:n sekä Espoon Eläkeläisten Keskus­liiton jäsenyhdistys.

Keskeisiä yhteistyökumppaneita ovat myös Leppävaaran seurakunta ja Espoon kaupungin eri yksiköt.

 

Leppävaarassa 12.11.2021

Leppävaaran Eläkkeensaajat ry:n hallitus


Hyväksytty yhdistyksen kokouksessa 18.11.2021

 

PDF-tiedosto2022 LvEs_TS.pdf (229 kB)
Toimintasuunnitelma vuodelle 2022