Toimintasuunnitelma vuodelle 2021


 

1. Yleistä

Vuosi 2021 on Leppävaaran Eläkkeensaajat ry:n 50. toimintavuosi.

Juhlavuosi on merkittävä tapahtumien järjestelyjen kannalta!

Olemme Suur-Leppävaaran alueella toimiva eläkkeensaajayhdistys. Uusia jäseniä on kauden 2020 aikana liittynyt yli 10 %; jäsenmäärämme on yli 460. Sääntöjemme mukaisesti yhdistys toimii jäsentensä edunvalvojana sosiaalisen ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden saavuttamiseksi.

Yhdistys toimii aktiivisesti kehittämiskelpoisten ideoiden toteuttamiseksi.

Kuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 18.4.2021. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n liittokokous on 9. – 10.6.2021 Turun Messuhallissa.

Koronarajoitukset saattavat muuttaa toimintasuunnitelmaan kirjattuja tapahtumia tai niiden ajankohtia sekä rajoittaa osanottajamäärää.

2. Viikkotapaamiset

Viikoittain keskiviikon iltapäivällä palvelukeskuksen ruokasaliin kokoontuvan yli sata­päisen tapaamisen ohjelmassa on seurustelua, omia tietoiskuja, yhteislaulua, leikki­mielisiä tietovisailuja ja omaa ohjelmaa sekä usein myös vierailuja.

Jatkamme hyvän suosion saaneita asiantuntijoiden luentosarjoja elämän eri aloilta toiveiden mukaan. Annamme myös tietoa paikkakuntamme palveluista ja neuvontaa erilaisissa kysymyksissä. Viikkotapaamisen lisäksi ovat monet harrastekerhot.

Leppävaaran alueen asukasmäärän kasvaessa on jäsenmäärämme myös kasvanut.

3. Tapahtumat ja tilaisuudet

Järjestämme viikkotapaamisien ja harrastekerhojen lisäksi jäsenille kokouksia, ohjelmallisia tilaisuuksia, juhlia, vierailuja, retkiä ja virkistystilaisuuksia.

Toiminnassamme on kaikille sopivaa monipuolista tekemistä ja ohjelmaa niin, että jokainen voi tuntea yhdistyksen tärkeäksi kohtauspaikaksi.

Liitteenä 1 on luettelo vuoden 2019 osallistumisista. Vuosi 2021 noudattelee samoja käytäntöjä ja lisävaatimuksia tuovat juhlavuoden tapahtumat ja niiden valmistelut.

Vuoden 2020 tilaisuudet jäivät koronarajoitusten takia poikkeuksellisen vähiin.

4. Harrastekerhot

Meille osoitetuissa palvelukeskuksen tiloissa:

Maanantaisin käsitöitä tekevät ”Taitajat” ja näytelmäkerho harjoittelee

Tiistaisin kokoonnutaan erilaisten pelien merkeissä ja ”LaulunLyömät” kokoontuu karaoken pariin

Keskiviikkoisin harjoittelee lauluryhmä ”Leppälinnut” ja keskiviikkokerhon jälkeen ”Tasataiturit”.

Perjantaisin hioo esityksiä tanhuryhmä ”Virkeät”

Myyjäistoimikunta valmistelee keväällä ja syksyllä pidettäviä oman väen myyjäisiä, joihin tuotteita saadaan pääasiassa käsityökerholta ja leivonnaisia taitavilta jäseniltä.

Ohjelmatoimikunta kokoontuu tarpeen mukaan

Palvelukeskuksen tilojen ulkopuolella:

Liikuntaryhmä ”LiPaMa”

  • kokoontuu kesäpelejä pelaamaan Leppävaaran liikuntapuiston alueella.
  • Kun kesäpelit eivät luonnista menemme Leppävaaran nuorisotilaan sisäbocciaa pelaamaan ja Selloon keilaamaan.
  • Sellossa vietämme aikaa biljardin parissa. Liitokiekkoa harjoitellaan Äijänpellon frisbeepuistossa.

Liikuntaryhmä valitsee osanottajat piirin järjestämiin kilpailuihin

Elokuvakerho ”BIO LUX” käy katsomassa kiinnostavia elokuvia läheisessä Sellon elokuvateatterissa sekä Sellosalissa

5. Tiedotustoiminta

Jäsenille jaetaan neljä kertaa vuodessa kausitiedote sekä menomuistio. Lisäksi yhdis­tyksen kotisivut ja niiden osio [Jäsenille] toimivat aktiivisena tietolähteenä ja yhteisöl­lisyyden edistäjänä.

6. Jäsenistö

Pyrkimyksenä on, että mahdollisimman moni alueen eläkeläinen on yhdistyksen jäsen. Laaja jäsenpohja merkitsee joukkovoimaa ajettaessa eläkeläisten asioita kaupunkiin ja muihin päättäjiin päin.

Toiminnallaan alueen eläkeläisten hyväksi yhdistys pyrkii siihen, että eläkeläiset koke­vat seuran jäsenyyden tärkeäksi. Jäsenhankintaa jatketaan myös kertomalla kotisivuilla yhdistyksen toiminnasta.

Yhdistyksen järjestämät tilaisuudet ja retket sekä jäsenistön hyvät kokemukset ovat parasta jäsenhankintaa.

7. Yhteistyö

Yhdistyksen toiminnan kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että sillä on laaja ja yhteis­työhön valmis sidosverkosto. Yhdistyksemme on Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n ja Eläkkeensaajien Keskusliiton Uudenmaan Piiri ry:n sekä Espoon Eläkeläisten Keskus­liiton jäsenyhdistys.

Keskeisiä yhteistyökumppaneita ovat myös Espoon kaupungin eri yksiköt.

 

Leppävaarassa 19.10.2020

Leppävaaran Eläkkeensaajat ry:n hallitus


Hyväksytty yhdistyksen kokouksessa 18.11.2020